keskiviikko, 21. joulukuuta 2011

ei vittu mikä huora

Puhetta seksistä ja seksiblogeista. Nuorimmat ja ne, joita aihe ei kiinnosta, voivat tässä vaiheessa hilppaista jonnekin muualle ja palailla joku muu päivä takaisin.:)

Löysin kesän kieppeillä yllättäen useamman uuden seksiblogin. Ensin ruudulle pamahti Naapurintyttöä naidaan, jossa "jyväskyläläinen Iina" kertoi huorabisneksistään. Sen jälkeen samasta aihepiiristä löytyi muutakin luettavaa kuten Asiakaspalvelua, Tässä talossa asuu huora, Ammattina ilotyttö ja jo lopetetut Vuoden huora ja Escort Katariina.

Melkoinen linkkilista sanoisinko. Olen hieman tyrmistynyt. Voi olla, että osa näistä blogeista on saman ihmisen tekeleitä ja mielikuvituksen tuotetta, mutta yhtä kaikki ne löytyvät netistä ja ovat kenen tahansa luettavina. Kenen tahansa nuoren, kokeilunhaluisen ja rahaa kaipaavan pikkuisen.

Olen aiemmin käsitellyt muutamaan otteeseen sitä, miten blogit tuottavat mielikuvia ja vaikuttavat lukijoihin. Useimmiten samat tyypit mellastavat niissä postauksissa kommenttiboksissa vetämällä medialukutaitoa mukaan ja vauhkoamalla siitä, ettei voi ymmärtää, kuka olisi niin typerä että ottaisi mallia jostain randombloggaajasta. Keskusteluissa mollataan nuoria lukijoita, vähätellään heidän määräänsä, ärjytään, että medialukutaitoa opitaan nykyisin kouluissakin ja koska nykymaailmassa on pornoa, seksiä, mainoksia ja luoja paratkoon mitä kaikkea provosoivaa joka puolella, on vastuu lukijalla ja on vähän niin kuin pakko vain terästäytyä ja pitää oma pohdinta mukana mitä ikinä missään tuleekaan vastaan.

On kiva, että osa on kasvanut pikkuvanhana ja ollut lapsesta saakka kyyninen mitä tulee mihin tahansa eteen sattuvaan, mutta on meitä muita, jotka tietävät kyllä miten tulisi ajatella mutta jotka silti ovat joskus höynäytettävissä vaihtamaan suuntaansa ja tarttumaan mainoksiin, provosoitumaan teksteistä ja luomaan mielipiteitä viihdelehtien sanomisista. Vaikka nämä lujatahtoiset oman polkunsa kulkijat mitä sanoisivatkin, on aina niitä, joiden mielikuvitus lähtee lentoon sopivasti kutiteltuna ja jotka 24-vuotiaan "kunniakkaassa" iässäkin yliopisto-opiskelijoina tarttuvat syöttiin ja pohtivat "mitäpä jos...".

Jos minä, niin miksei moni muukin? Mikseivät muutkin ikäiseni ja lukuisa määrä minua nuorempia? Kun bongasin useamman huorablogin ja aloin niitä seurata, huomasin pian miettiväni tuloja. Sitä, millaisia taksoja näillä tytsyillä on ja mitä he tienaavat. Huomasin ajatuksissani seilailevan siihen suuntaan, mitä ylimääräisillä rahoilla voisi tehdä, miten niitä jäisi säästöön ja miten olisi huolettomampaa olla opiskelija ilman muita säännöllisiä tuloja kuin opinto- ja asumistuki. En ole huorannut enkä ole aikomassakaan myydä itseäni, mutta nuo pohdinnat lähtivät liikkeelle ja todennäköisesti ovat lähteneet monella muullakin.

Kun blogeja huorauksesta ilmaantuu lyhyen ajan sisällä "runsaasti", se vaikuttaa helposti kasvavalta trendiltä. Se saa huorauksen vaikuttamaan yleisemmältä blogimaailmassa kuin se onkaan. Se saa helposti aktivoitua pohtimaan huorausta ja lopulta ajatus siitä normalisoituu. Minullekin nuo huorablogit ovat nykyisin yhtä massaa muiden lukemieni blogien kanssa enkä niitä jaksa mielessäni kauhistella. Tytöistä, jotka bloggaavat itsestään maksullisina naisina on tullut itselleni arkipäivää. Varmaan monelle muullekin.

Ja se on huolestuttavaa. Vaikka olenkin pohtinut tuntitaksoja ja rahantuloa, olen sen verran järkevä etten lähde puuhastelemaan mitään. On kuitenkin muita - ehkä suurimmaksi osaksi minua nuorempia - jotka ajattelevat samoja asioita kuin minäkin, mutta blogien innoittamina lähtevät kokeilemaan sitä. Onko se niin kauheaa ja eikö monella noista bloggaajatytöistä ole paljon hyviä, neutraaleja kokemuksia? On rehtejä varattuja miehiä ja todella vähän ongelmia ja rahaa on hurjasti ja eikai se sitten kovin kamalaa voi olla? Helppo raha houkuttaa nuorempia ja meillä vähän vanhemmilla voi olla muuten vain vähän estoja ja sitäkin enemmän mielenkiintoa kokeilla. Mikäs siinä, jos noinkin moni (6 linkkaamaani blogia) sitä tekee?

Samalla nuo blogit kiehtovat, koska ne kertovat aiheesta, josta ei ole kokemusta ja seksistä, joka muuten aiheena sytyttää, että myös huolestuttavat koska ne helposti vaikuttavat niitä lukeviin fiksuihinkin tyttöihin, joilla ajatus helposta rahasta herää ja joille hetkellisesti huorabloggailu näyttää yleisemmältä kuin se onkaan.

Onko bloggaajilla velvollisuutta olla ns. esikuva? Mielenkiintoinen kysymys ja olen aiemminkin pohtinut asiaa. Kuka tahansa voi blogata mistä tahansa ja jos vaikeita asioita vältellään, ei sekään ole hyvä. En pidä tabujen olemassaolosta - jos asioista vaietaan, niistä voi muodostua yllättävän suuria ongelmia. Ei ole kauaa siitäkään, kun itsetyydytyksen ajateltiin olevan pahasta ja itse asiassa tutkimusten mukaan on edelleen etenkin vanhemmissa ikäluokissa niitä, jotka ajattelevat noin. Vaikenemisella voidaan tehdä yllättävää hallaa (kuten pilaamalla seksielämänsä siksi, että joku on iskostanut mieleen sen että seksi on syntiä) mutta toisaalta tiettyjen asioiden kuten huorauksen estoton puiminen julkisesti tuntuu tekevän niistä liiankin rentoja, huolettomia ja jopa tavoiteltavia asioita. IMHO, pitäisin huoraavien tyttöjen blogit mielellään minimissä - niin paljon esikuvaa niistä voi pahimmillaan kuitenkin saada.

Pupulandiassa käsiteltiin juuri samaista aihetta. Ei tosin huorablogien näkökulmasta vaan yleisesti itsensä myymisestä. Postaus on mainio ja hyvin kirjoitettu. Kommenttien joukossa on paljon ajatuksia herättäviä kommentteja, joita toivoisin erityisesti niiden nuorimpien lukijoiden lukevan, joita ajatus helposta rahasta kutkuttaa. Pupulandian Jenni nakitti postauksessaan haasteen kirjoittaa samasta aiheesta myös muutamalle muulle bloggaajalle - hyvä! Tuntuu, ettei aihetta voida käsitellä liikaa - on hyvä että asiasta puhutaan ja että muitakin näkökulmia on aiheeseen kuin huorablogien "positiiviset asiakasraportit".

Loppuun pari vinkkiä muista kuin huorablogeista kiinnostuneille. Seksi itsessäänhän ei sentään tyrmistytä ja viime aikoina olenkin löytänyt myös pari muuta seksiin liittyvää, laadukasta blogia. Sex and the City ja Red Light Tonight kuuluvat lemppareihini nykyisin ja suosittelen niitä muillekin.:)

torstai, 2. kesäkuuta 2011

off topic: kirjavinkkiä gossip girlin tyyliin

Ahmaisin juuri Rajaa Alsanean Riadin tytöt -opuksen loppuun - vaatimattomasti pari vuotta sen hypetyksen jälkeen. Jotkut ne sitten vain heräävät aina hieman jälkijunassa...:)

Ja suosittelen! Opus on yllättävän paljon "Pahan Puheen" kaltainen; blogimaisia tekstejä, jotka keskittyvät muihin ihmisiin kuin itse kirjoittajaan. En toki pitäisi opusta yhtenä parhaimmista lukukokemuksistani, mutta kyllä se viihteenä menee muun hömpän mukana. Sanoisinpa jopa, että blogeihin koukuttuneet voisivat pitääkin kirjan rakenteesta.:)

Riadin tytöt kertoo neljästä Saudi-Arabian nuoresta naisesta. Miehet, opiskelut, ystävyyssuhteet ja omituiset kulttuuriset jutut kuten "pakko" mennä nuorena naimisiin, järjestetyt avioliitot, perheen ja suvun erittäin vahva asema yksilön elämän ja päätösten suhteen jne. ovat toki mielenkiintoisia ihan niillekin, jotka eivät kauhean kiinnostuneita ole olleet alunperin "huntuväestä" ja "huntuväen kulttuurista", mutta kirjan rakenne oli itselleni Se Juttu.

Kirjan kirjoittaja Rajaa pykäsi 2000-luvulla pystyyn sähköpostilistan täysin anonyyminä. Hän alkoi lähettää postituslistalle kertomuksia neljästä ystävästään joka perjantai. Lukijamäärä kasvoi ja tämä anonyymi kirjoittaja alkoi saada huomiota mediassa. Tästä kaikesta kirjoittaja kertoo viestiensä saatesanoissa ennen itse kertomuksia.

Tämän anonyymin kirjoittajan kertomukset saivat lopulta niin suurta huomiota, että sähköpostiviesteistä koottiin kirja ja Rajaan henkilöllisyys samalla paljastettiin. Riadin tytöt sisältää siis oikeasti olemassaolleet viestit, joita välitettiin sähköpostilistan kautta Saudi-Arabian suunnalla. Riadin tytöissä neljän päähenkilön nimet on muutettu, mutta tapahtumat muuten ovat tosia.

Kiehtova "konsepti". Tyyppi alkaa kirjoittaa anonyyminä ystävistään ja heidän henkilökohtaisista asioistaan lupaa kysymättä. Pakostakin miettii, missä raja menee ystävien suhteen - kuinka "oikein" on mässäillä ystävien tarinoilla ja lopulta tienata niillä? Miltä tuntuu huomata olevansa - edes anonyyminä, blogin tai sähköpostilistan päähenkilönä henkilökohtaisine asioineen? Onko bloggaus menossa vielä joskus raadollisemmaksi ja loukkaavammaksi; oma elämä ei enää riitä kiinnostuksen kohteeksi vaan ystävät ja tutut otetaan ruodittaviksi? Onko oma bloginikaan oikeastaan sen fiksumpi pointiltaan - otanhan postausteni aiheet muista blogeista ja blogien kirjoittajista.

Tilausta juoruiluun, ilkeilyyn ja toisten asioiden levittämiseen kyllä tuntuu olevan. Riadin tytöt sai laajaa huomiota jo ennen kirjaksi sitomista - sähköpostilista tavoitti hiljalleen yhä suuremman määrän ihmisiä ja kirjan perusteella voisi kuvitella, ettei monikaan seuduilla asuva ollut loppuaikana tietämätön tästä listasta ja neljän tytön tarinasta. Jo poistunut Huomiohuorat -blogi sai myöskin uskomattoman seuraajamäärän hyvin lyhyessä ajassa - se, mitä muut kirjoittavat toisista ihmisistä, kiinnostaa. Se on oikeastaan pelottavaakin. Milloin kilpailu suomalaisten blogien joukossa edelleen kiihtyy niin paljon, että huomiota omalle blogille aletaan saalistaa yhä härskimmin, ilkeämmin ja vailla täysin muiden huomioon ottamista?

tiistai, 17. toukokuuta 2011

*reps* :D

Aina silloin tällöin asiallisten kosmetiikkablogien kommenttibokseistakin löytyy nauruhermoja kutkuttavia yllätyksiä:


My beauty diary -Elinan kommentti pisteenä iin päälle. Hyvä Eltsu!

sunnuntai, 15. toukokuuta 2011

ei näin

"Pitää aina mukanaan ja rakastaa erivärisiä huulipunia sekä piirtää niillä usein viestejä peileihin." [Sharon Rubanovitsch]

Joskus kemiat eivät vain kohtaa - pelkkä toisen tanssityyli voi herättää kummallisen järjetöntä ärtymystä yleisestä olemuksesta tai sanallisesta viestinnästä puhumattakaan. Yksi pieni, mahdollisesti huolimattomasti ja hauskuutta tavoitellen kirjoitettu virke voi entisestään pahentaa negatiivisia mielleyhtymiä toisen persoonaa kohtaan. Anteeksi, siis toisen blogia - emmehän me täällä harrasta hyökkäyksiä itse henkilöihin niiden takana.;)

Omalla nimellä ja kasvoilla oleva blogi rakentaa käsitystä itse bloggaajasta. Itsestään selvä totuus toki, mutta sitä on usein vaikea pitää mielessä ja aktiivisesti toimia se "ohjenuoranaan". Omalla nimellä ja kasvoilla blogatessa kannattaa harkita niitä sanoja - puolihuolimattomat lausahdukset julkisesti voivat ikävä kyllä "jäädä elämään" ja tuoda haittaa pitkälläkin tähtäimellä. Toki asiat tuppaavat unohtumaan kun aikaa kuluu tarpeeksi, mutta mitä luulette, unohtuuko BB-Janin mieltymys "perusanaaliin" pitkänkään ajan kuluttua? Itse luulisin, että aina löytyy joku, joka asian muistaa ja siitä toisia muistuttaa - varsinkin näin internetin aikana "menneen katoaminen" on aikalailla mahdotonta. Etsivä löytää - vaikka sitten vahingossakin.

Ja mitä ylläolevaan lainaukseen tulee, tuskin olen ainoa, jonka karvat se sai pystyyn. Aikomus oli ehkä hyvä, hassunhauska ja humoristinen mutta toteutus tökki. Noilla pienillä sanoilla lauseen lopussa mielikuvani bloggaajasta laski nopeasti - mielestäni huulipunilla töhertely ilmeisesti julkisissa tiloissa oleviin peileihin ei ole järin suuri osoitus älystä. Kuinka moni on joskus pessyt huulipunajälkiä tuollaisista pinnoista? Oliko mukavaa? Miltä tuntuisi putsailla kokonaisia viestejä samaisista peileistä? En ole siivooja enkä mitenkään erityisemmin kytköksissä tuohon ammattiin, mutta sen verran osaan käyttäytyä, etten tieten tahtoen aiheuta ylimääräistä työtä heille. Toivoisin ettei kukaan muukaan - varsinkaan bloggaaja, joka omalla toiminnallaan voi olla esikuvana muille.

Vaikka olisinkin ymmärtänyt lainauksen väärin ja Sharon olisi tarkoittanut kirjoittavansa vain asuntonsa ja omien puuterirasioidensa peileihin aina tilaisuuden tullen viestejä, löytyy aina niitä jotka assosioivat sanat julkisiin tiloihin ja tahalliseen ilkivaltaan. No, ilkivalta voi olla hieman kärjistetty ilmaus, mutta lasken sen tässä tapauksessa tahalliseksi vahingonteoksi. Lapset ja vaikutuksille alttiit teinit voivat hyvinkin ymmärtää sanat kuten minä mutta moralisoinnin sijaan pitääkin töhertelyä coolina - tekeehän niin punavuorelainen bloggaajakin.

Kun kirjoittaa suurelle yleisölle omalla nimellään ja kuvallaan, sanoihin kannattaa kiinnittää hieman huomiota. Itsensä voi vahingossa esittää huonommassa valossa ja tehdä siten hallaa itselleen - työnantajat ja potentiaaliset yhteistyökumppanit eivät välttämättä katso hyvällä pahimpia moukkamaisuuksia; vaikkei lukijoiden mielipiteet itsestä ja toimista kiinnostaisikaan, voi joidenkuiden muiden saama käsitys olla yllättävän arvokas. Siitä, voiko suositulta bloggaajalta odottaa tietynlaista "esikuvalle" sopivaa käytöstä, voi olla monta mieltä mutta suoranaiset moukkamaiset käytöstavat ja niihin viittaaminen luulisi olevan jo heti alkuun pikemminkin piilotettuina kuin esille tuotuina blogin kuvauksessa. Ainakin niin toivoisin.

sunnuntai, 13. maaliskuuta 2011

no kato, julkkis!

"Emmi Tissari oli kirjoittanut No Fashion Victims -muotiblogiaan kuukauden, kun joku koputti hänen olkapäähänsä vaatekaupassa. Ohikulkija tunnisti hänet blogin kirjoittajaksi. Kohtaaminen säikäytti Emmin. Hän sulki bloginsa heti kotiin päästyään." [Cosmopolitan 3/2011]

Näin vasta Bromanin Karon. Ainakin luulen, että se oli hän - olen hieman huono tunnistamaan julkisuudesta tuttuja ihmisiä, vaikka he elämöisivät nenäni edessä. Karo ei tosin elämöinyt - noin niinkuin sivuhuomautuksena. Vaikka Karo on esiintynyt muutamassa lempilehdessäni (mm. Cosmo - yllätys, yllätys) minihaastattelujen verran, ei hän olisi painunut mieleeni saati olisi häntä tunnistanut koskaan ellei hän olisi tuttu Paras aika vuodesta - blogin Stellan poikaystävänä.

Siinä vaivihkaa Karoa (tai hänen hämmentävän samannäköistä kloonia) silmäillessäni pohdin, miltä blogijulkisuus tuntuu - kun tuntemattomat tietävät ihmisen nimenomaan blogosfäärin kautta. Musiikinharrastajat toki tietänevät Karon lähinnä musiikin saralta, mutta tällaiselle nykybändeistä mitään mitenkään tietämättömälle Karo on tuttu ja mieleen jäänyt ihminen vain ja ainoastaan yllämainitusta blogista. Lukemani haastattelutkaan Karosta näistä Raamattuina pitämistäni naistenlehdistä eivät olisi jääneet mieleen ilman tätä "ennakkotuttuutta" blogista.

On uskomatonta, että random ohikulkija voi tietää viereisestä ihmisistä niin hämmentävän paljon kun tyyppi sattuu olemaan bloggaaja (tai tässä tapauksessa blogista tuttu). Tiesin, missä Karo suunnilleen asuu, tiesin hänen parisuhteestaan, tiesin hänen ystävistään ja illanvietoistaan ja olin jopa nähnyt hänestä kotoisia kuvia untenmailla vain peitto päällään ja mäyräkoira vieressä. Tuntui uskomattomalta tietää niin paljon toisen elämästä ensikertaa hänet kaukaa nähdessä. Ja kyllä, mikäli tosihelsinkiläiset nyt tuhisevat törmäävänsä päivittäin julkisuudesta tuttuihin ihmisiin, niin tämä oli minulle jotain superspesiaalia ja hämmentävää - tietää nyt tuntematon entuudestaan jostain!

Koska aikaa oli eikä ollut kiire minnekään, saatoin siinä jököttäessäni pohtia enemmänkin julkisuutta ja sitä, millaista on, kun ihminen tunnetaan. Ehkei se porilaiselle ole sinänsä kauhistuttavan kamalaa? Tai pikkukaupunkilaisille ylipäätään? Kun pienissä kaupungeissa jokainen tuntee suunnilleen jokaisen ja on normaalia, että maine seuraa minne vain meneekin, ei työ osittain julkisuudessa ehkä olekaan niin täysin luonnottoman vierasta mikäli asuminen pienessä kaupungissa ei aikoinaan ahdistanut? Siinä missä ennen Karo tunnettiin kotikaupungissaan, tiedetään hänet nyt nykyisessä asuinpaikassaan - Helsingin puolella. Uskoisin, että Karokin tunnetaan paremmin Porissa kuin pääkaupungissamme - ehkä hän saa täällä kulkea kuitenkin keskimäärin enemmän anonyyminä kuin Porissa. Kaikki eivät seuraa uutisia musiikin puolelta eivätkä ole tietoisia blogimaailman tapahtumista - kun ne lähteet on poistettu, voi itsestään vähemmän melua pitävän olla vaikea tulla jokaisen "stadilaisen" tunnistamaksi.

Kun on kotoisin itsekin pikkukaupungista ja tottunut siihen, että kotikonnuilla piirit ovat verrattain pienet ja aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, tuntuukin paremmalta ajatella, etteivät kaikki pikkukaupungeista ponnistaneet ehkä koekaan julkisuutta ja tunnistetuksi tulemista yhtä ahdistavana. Itse muutin aikoinaan mielelläni pois pienestä kaupungista ja nautin edelleen siitä, että voin kulkea missä vain ilman että moni vastaantulija tietää minusta jotain. Olisin voinut muuttaa lukion jälkeen johonkin lähistön isompaan kaupunkiin, mutta muutin mielummin "mahdollisimman kauas" - aina pääkaupunkiseudulle asti. Hukkuminen massaan sopii minulle mainiosti - se on tervetullutta vaihtelua niihin vuosiin, jolloin "kaikki" kasvot olivat tuttuja tai tulivat hiljalleen tutuiksi. Ehkä pieneen kaupunkiin syntyneet ja siellä ehkä nykyisinkin asuvat bloggaajat kokevat tunnettuuden vähemmän ahdistavaksi? Kun kasvot ovat jo tutut lähistön ihmisille, ei blogin tuoma julkisuus ehkä ole niin näkyvää kotikaupungissa asuvalle - sitä ei ehkä hahmota, miten tunnettu on myös muissa kaupungeissa?

Cosmon juttu Emmistä pysäytti. Ymmärtääkseni Emmi on asunut suurenosan - ellei koko, elämäänsä Espoossa. En osaa asettua pääkaupunkiseutulaisen saappaisiin ja arvella, missä mittakaavassa esim. Emmi on ollut tunnettu ennen bloginsa aloittamista. Kuvittelisin toki, että reippaasti vähemmän kuin pienempien kaupunkien tytöt Rovaniemestä Joensuuhun. Jos on syntynyt johonkin Suomen suurimpiin kaupunkeihin, voi tunnettuus tulla yllätyksenä ja reippaasti ahdistavampana kuin niille, jotka ovat asuneet koko kouluaikansa pienemmissä kaupungeissa ja tietäneet nimeltä tai ulkonäöltä lähes jokaisen kutakuinkin ikäisensä. Jos pääkaupunkiseudulla yksikin ilmaisee jo tunnistavansa toisen blogin kautta, voi tunnettuuden laajuus totisesti yllättää ja pelästyttää. Toisin kuin minä, kaikki eivät voi muuttaa pois jonnekin suurempaan kaupunkiin, jossa ei ole yhtään kenellekään yhtään kukaan.

Bloggaajien julkisuus hämmentää aina vain - on vaikea ymmärtää, miten joku kestää sitä, että suurimmissakin kaupungeissa on tuttu osalle vastaantulijoista. Itse voin matkata mihin kaupunkiin vain ja aloitella aina elämää alusta täysin tuntemattomana, mutta sama ei onnistu enää suosituimpien blogin kirjoittajille, jotka bloggaavat omilla kasvoillaan ja nimellään. Se tuntuu ahdistavalta. Vaikka suositun blogin lopettaisi, eivät ihmiset silti välttämättä unohda helposti. Itse pohdin edelleen mitä 7 days a week -blogin Ambelle kuuluu, saako mm. Jäänsärkijä -blogia kirjoittanut Mangolisa elää rauhassa ilman minkäänlaista blogien tuomaa tunnettavuutta ja mitä Fashionweek -blogin Johannalle kuuluu. Voi olla, että joskus unohdan nämäkin tytöt enkä enää tunnistaisi heitä kadulla tai ettei heidän nimensäkään enää sanoisi minulle mitään. Mutta voi myös olla, että ulkonäkö tai nimi herättää jatkossakin huomiota ja että muistaisin niitä pieniä henkilökohtaisiakin yksityiskohtia, joita aikoinaan luin tyttöjen blogeista. Se tuntuisi aika kauhealta kohtalolta itseni osalta.

Olen usein pohtinut, että anonyymiydestä luopuneiden bloggaajien täytyy olla melko itsevarmoja, sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita pystyäkseen elämään ihan normaalisti vaikka moni ihan randomvastaantulija ilmaiseekin tuntevansa toisen - joskus jopa verrattain hyvin. Mutta Emmin haastattelu Cosmossa toi uudenlaista näkökulmaa - sinänsä aika lohduttavaakin sellaista; ei tarvitse olla tietyllä temperamentilla varustettu ollakseen jollain tavalla julkisuudessa. Kyllä suosituillakin bloggaajilla on omat ujoudentunteensa, halu olla anonyyminä ja heilläkin on omat epävarmuuden hetkensä mitä tulee esilläoloon. Mutta mikä saa heidät sopeutumaan "julkisuuteen"?

keskiviikko, 9. maaliskuuta 2011

pikapiristys

Sexy people. Blogin nimi ja tämän postauksen kuvat tekevät hieman arveluttavan yhdistelmän, mutta blogia suosittelen mikäli -90 ja -80 ja niitä vanhempien vuosien kuvat kiinnostavat.;)


Kuvat

maanantai, 7. maaliskuuta 2011

"bloginostoja"

Ilta-Sanomilta härskisti napattu idea pienten, korkeuksia kohti ponnistelevien kosmetiikkablogien kasvun tukemiseksi höystettynä muutamalla muulla blogivinkillä. Viimeisen puolen sisällä uusia, hyviä ja yllättävän laadukkaita meikkiblogeja on tunkenut niin kovasti joka puolelta valokeilaan, että tässä meinaa ihan hukkua valikoimaan. Hyvänkin blogin on nykyisin vaikea löytää lukijakuntaa itselleen - erottautuminen muiden joukosta on vaikeaa, jolloin mahdollinen aktiivinen mainonta voi tulla ensisijaiseksi keinoksi saada "törinää pyttyyn" - mitä se sitten ikinä tarkoittaneekaan.

Pahaa Puhetta -blogin n. kolmensadan lukijan joukko ei ole järin huikaiseva (muuta kuin minulle ;)), mutta aiempien postausteni linkkauksista olen saanut jännää palautetta - joku on saanut yllättävän ryntäyksen blogiinsa kun taas toinen on menettänyt (postaukseni vuoksi?) lukijoitaan. Kiehtovaa.

Tässä postauksessa keskitynkin vaihteeksi vinkkaamaan muutamasta uudesta kosmetiikkaan keskittyvästä suosikistani sillä mukavalla taka-ajatuksella, tuleeko kolmen vaatimattomimman lukijajoukon omaaviin blogeihin yllättävän suuria hyppäyksiä opetuslasten osalta. Jottei postaus jäisi tyngäksi ja jotta saisin lisää lemppareitani mainittua, vinkkaan myös kolmesta suuremmasta suosiosta nauttivasta blogista ja sokerina pohjalla myös blogeista, joiden lukijamäärät seilailevat "pilvissä".

- Taaperot

1. Pinkahtavaa punaa
Hämmentävän kovasti omaa blogiani muistuttava nimi on sinänsä ihan hauska - vaihtelua fiineihin vieraskielisiin nimiin, joista ei oikein tiedä blogin aihepiiriä tai kielivalintaa, joka itselleni on tärkeä. Kammoksun englantia.:) Huolellisesti rakennettu blogi siistillä yleisilmeellä - joskin hukkuu massaan näinä kosmetiikkablogien kukinta-aikoina.
Spesiaalia: Reteästi itse käsin (!) askarreltu banneri ja söpö nallukka avatarina tuovat lupsakkaan kotikutoisen fiiliksen.

2. Le petit boudoir
Taas näitä ranskankielisellä otsikolla siunattuja blogeja, joihin ei välttämättä tule eksyneeksi (otsikon) kielivalinnan vuoksi. Le petit boudoir on kuitenkin hurmaava aloitteleva (suomenkielinen!) blogi pitkillä, runsailla postauksilla ja asiantuntevalla otteella.
Spesiaalia: Hyvät, huikeat kuvat - tytsy on sekä meikkauksen/maskeerauksen ammattilainen että opiskellut valokuvausta.

3. Puolipukeissa
Vihjailevan ja epämeikkimäisen otsikon taakse kätkeytyy ammattilaisen laadukas blogi rauhallisella otteella. Nätti, laadukas ja hyvä mutta hieman mitäänsanomaton - laatua ilman suuria koukkuja.
Spesiaalia: Suuret kuvat ja hyvät postaukset esimerkiksi muotinäytösten meikkilookeista ja brändien uutuuskokoelmista. Spesiaaliksi voisi laskea myös liian suuren bannerin - virkistävää vaihtelua pikkutarkasti muoksituiden blogien jälkeen.

- Muksut

1. Tyttö ilman helmikorvakorua
Oikeustieteellisessä tarpova tyttö, joka kasvoi kemiokaalio(ssa.)ta pitäneen äidin helmoissa. Kiehtova yhdistelmä, joka "kyseenalaistaa ällin ja allien ristiriitaisen kudelman". Luvassa siis mukavaa tekstiä fiksulta tytöltä kosmetiikasta.
Suosion salaisuus: Asiantuntijuus - kun tytsy kertoo kasvaneensa kosmetiikan keskellä ja ruotii tavistallaajaa osuvammin selektiivistä kosmetiikkaa, ei ihmekään että kansa tahtoo lisää.

2. Kosmetiikkafriikin päiväkirja
Upea banneri ja avatar antavat hätkähdyttävän ammattimaisen vaikutelman kirjoittajasta, joskin esittelytekstissä illuusio ammattimaisuudesta romutetaan parilla terhakkaalla sanalla.
Suosion salaisuus: Raflaavat ja osuvat otsikot?;) Kosmetiikkafriikin päiväkirja ei mielestäni eroa kolmen aloittelevan blogin koplasta, joten aika lienee tehnyt tehtävänsä lukijoiden saamisessa kun blogi on yksinkertaisesti hyvä, laadukas ja vetävä.

3. Pumpulipupu
Vaatimattomamman mutta yksinkertaisen pröystäilemättömän ulkoasun alla on oikein symppis blogi piiiitkillä postauksilla, joista huokuu aito innostus kosmetiikkajutusteluun. Selkeän asiallinen blogi - ihanteellinen rauhalliseen uppoutumiseen kun tekee mieli mässäillä mielessään kosmetiikalla.
"Suosion" salaisuus: Aloittelevalle blogille ihan mukavan lukijamäärän kahmiminen selittynee sanottavan määrällä. Hyvät kuvat ja jopa ylettömän pitkäksi kasvava jaarittelu on imaissut ainakin tämän pienen pimun vastustamattomasti mukaansa.

- Ja bonuksena kolme nämä-eivät-kyllä-tarvitsisi-yhtään-enempää-mainostusta - tenavablogia

1.Sensaisti
Lähinnä sormilla silmämeikkinsä tekevä, joskin bannerissaan siveltimiä mainostava ammattilainen jaksaa hämmentää lukijajengiä sorminäppäryydellään. Saanut myös allekirjoittaneen katoamaan monesti muihin maailmoihin sormenpäitä tuijotellen ja niiden käyttökelpoisuutta miettien.
Mikä kuitenkin mättää?: Musta tausta. Mustalta pohjalta on keljua tavata tekstiä - blogiin tulee tehtyä vain nopeita pyrähdyksiä ja silti silmiä hirvittää.

2. Lovely Lenore's
Iloisella ja menevällä otteella loihditut tekstit saavat lukijankin adrenaliinin virtaamaan. Hääsuunnitelmat tuovat omanlaisensa spesiaalin lisän tähän elämäniloiseen blogiin - tykkään!
Mikä kuitenkin mättää?: Tausta (tässäkin). Pirteän pinkki raita lähestulkoon karkoitti ensivisiitillä - yhteys pikkupissiksiin oli sen verran luotaantyöntävä.

3. Lazy Dynamite
Tajuttomia silmämeikkejä tehtaileva ja kimalluksesta pitävä bloggaaja on erityisen ihana tuttavuus yksityiskohtaisten tutoriaaliensa vuoksi. Saa toiveen suurista silmistä ja laajemmasta säihkyvien luomivärien kokoelmasta.
Mikä kuitenkin mättää?: Sivupalkki ei ole paljoakaan kapoisempi kuin itse tekstien leveys. Kaipaisin hieman leveämpää pohjaa ja suurempaa kontrastia palkkeihin.

Löytyikö uusia tuttavuuksia tai peräti suosikkeja? Tai uupuiko joku ehdottomasti tutustumisen arvoinen kosmetiikkablogi joukosta? Ostolakon ja Karkkipäivän (kuten Fashioned in Finlandin) oletettavasti jokainen tunteekin jo, joten ei maksanut vaivaa vinkkailla heistä sen tarkemmin. Kahden ensimmäisen osalta onkin tulossa erillistä postausta perustuen niiden valtaisan suosion pohdintaan.:)


muoksis. Julkaisun jälkeen huomasin ikäväkseni blogini toistavan Lazy Dynamitelle miinukseksi laskenutta pientä seikkaa. Sen siitä saa, kun joutuu etsimään tikusta virheitä saadakseen jokaiselle yhtenäiset kuvaukset.;) En tähän hätään ala venkslailla blogini leveyksien kanssa, mutta mikäli jotain ulkoasua koskevaa häikkää tulee mieleen, otan palautetta ihan mielelläni vastaan - enhän minä itse blogiani lue.:)